Ketterät majavat -esittely

Hei!

Olemme Ketterät majavat.

Linkki Ketterien Majavien huutoon (video)

WP_20170126_023_ryhmakuva

Me olemme ahkeria, rohkeita ja sinnikkäitä partiolaisia. Koska uskallamme esim. mennä kadulle tekemään partiotehtäviä ja mennä pimeällä metsään. Olemme ahkeria rakentamaan ja suorittamaan tehtäviä. Ja olemme sinnikkäitä, koska jaksamme rakentaa, vaikka alussa menisikin pieleen. Ja osaamme myös pitää hauskaa J Meidän ryhmä on maailman paras KETTERÄT MAJAVAT.

WP_20170126_010_kololla_vetamiskuva

Olemme myös hyviä tekemään ruokaa retkikeittimellä, vaikka alussa se ei ollut helppoa. Me olemme oppineet partiossa, hyväksymään tappiot, iloitsemaan toisten voitosta ja kunnioittamaan toisiamme.

IMG_20170202_183534_trangia

ENSIAPU

Jos tulee hätä, me osaamme auttaa ja tiedämme mitä pitää tehdä. Olemme saavuttaneet jo ensiapumerkin.

WP_20170202_002_nelja_tyttoa_EA

ERITYISTAIDOT  

Meidän erityistaitomme ovat puun vuoleminen, näytteleminen, askartelu, rakentaminen ja yhteislaulaminen.

WP_20170126_007_kololla-_yksi_tytto_naamio

Me ollaan taitavia  jyrsijöitä. Me ollaan ketteriä, koska olemme taitavia liikkumaan metsässä.

Yleensä Ulla ja Maija seikkailevat iltaisin täällä kololla tai missä sitten sattumoisin ollaan, eli jossain huitsin nevadassa

WP_20170126_014_hartauskuva

Olemme rohkeita ja aktiivisia, koska olemme olleet  yhteysvastuukeräyksessä mukana. Kerran olimme myös valokuvaus-suunnistuksessa kaupungilla.

Meidän Ketterät Majavat ryhmässä on hyvä yhteishenki. Ryhmissä toimiminen on yleensä aika helppoa. Partiossa olemme muun muassa opetelleet solmujen tekemistä ja olemme keränneet muutamia merkkejä. Meillä on myös oma viiri , jossa on kaikkien ryhmäläisten nimet ja joukkueemme nimi eli Ketterät Majavat

WP_20170202_003_viiri

Olemme olleet myös monella partioleirillä ja monissa partiokisoissa.

           KETTERÄT MAJAVAT UUTISIA

Silloin kun olemme leireillä ei yleensä sada vaan on aurinkoista

WP_20170126_006_ulkona_lyhdyt

Harvoin on joutunut tekemään leireillä mitään ensiapuhommia, sillä kaikki pärjäävät hyvin, koska olemmehan me rohkeita. Olemme tehneet retkellä useita juttuja kuten: soudeltu, ollaan tehty ruokaa trangialla

IMG_20170202_183534_trangia

On vuoltu kiehisiä ja paistettu lettuja.  Meillä on myös nyyttärit kauden viimeisellä partiokerralla. Me ollaan nyt seikkailijoita. Olemme tehneet monta käsityötä puusta ja muista materiaaleista esim. joku  ryhmä teki tuolin ja joku muu teki kenkätelineen ja jotkut tekivät pannunalusia. Me leikitään ja pelataan aika paljon koloilloissa.

 

Comments are closed.