Lippukunnan yhteistä KV-iltaa vietettiin partioviikolla, 19.4. Vapaakirkolla. Alussa tutustuttiin lippukunnan kummilapsen, Yomilan, tyypilliseen koulupäivään Perussa, ja sen jälkeen päästiin kiertämään toimintapisteille.
Toimintapisteillä pääsi nakuttelemaan linnunpönttöjä, väkräämään intiaaniristejä, kirjoittamaan oman tervehdyksensä Yomilalle sekä pukeutumaan eri maiden tyypillisiin vaatteisiin ja kuvauttamaan itsensä ne päällä. Kanttiini myi ryhmien ja johtajien tekemiä herkkuja osallistujille Yomilan kannatuksen hyväksi, ja saimmekin kerättyä koko tämän vuoden kannatuksen.
Tilaisuuden virallisessa osiossa jaettiin lisäksi kaksi uutta karhunhammasta lippukuntaamme, Antti Savolaiselle ja Petri Kastepohjalle, sekä Ko-Gi -nappulat lippukunnanjohtajalle Kati Larkkoselle.
Studio-toimintapisteen kuvasadosta voi nauttia sivun lopussa. Kuvista saa suurempia klikkaamalla kuvaa.